Asiakastiedon mukaan tammi – maaliskuussa 2010 alle 30 vuotiaille nuorille aikuisille rekisteröitiin uusia maksuhäiriömerkintöjä noin 65 000 eli noin 714 maksuhäiriötä/päivä. Määrä on noussut yli kaksinkertaiseksi vuodesta 2008 ja vuodesta 2009 se on noussut 10%. Samanlaista kasvua ei ole nähtävissä yli 30 vuotiaille myönnettyjen luottojen takaisinmaksussa.

Alkuvuoden lukemat tuntuvat suurilta, mutta mistä ne johtuvat? Opetetaanko siellä kouluissa enää oman talouden hallintaa missään muodossa? Onko nuoriso muuttunut tyhmemmäksi parin viime sukupolven aikana? Onko Idiocracy tarkkanäköinen dokumentti meitä odottavasta tulevaisuudesta?

On tietysti turha vyöryttää kaikkia syitä pikavippi yritysten syyksi, sillä joukossa on myös runsaasti maksamattomia puhelinlaskuja, vuokria sekä osamaksulla lunastettuja kulutushyödykkeitä.